torstai 18. lokakuuta 2012

Näkymätön polku

Leikki on ryhmäytykseen tähtäävä ongelmanratkaisutehtävä. Tavoitteena on saada lapset toimimaan yhdessä ja auttamaan toisia ryhmänä. Ei toimi tutustumisleikkinä.

Ohjaajan tulee etukäteen suunnitella ja piirtää maahan ruudukko sekä tehdä itselleen muistilappu, johon reitti on merkitty.

 20

 18

 8

 7

19

 9

  17

 6

 10

 11

 5

 16

 2

 4

 12

 15

 3

 1

 13

 14

Tässä on esimerkkiruudukko. (Hiekalla oleva ruudukko on tyhjä, ilman numeroita) Ensimmäinen ruutu on toisella puolella ja 20. eli viimeinen on toisella. Sopiva koko ruudukolle on suunnilleen yhtä monta ruutua kuin ryhmäläisiä on, mutta ruudukossa on oltava vähintään 9 ruutua (pienemmille ryhmille).

OHJEISTUS
Ryhmäläiset asettuvat riviin viivan taakse ruudukon eteen. Ruudukossa on "näkymätön polku", joka alkaa jostain etummaisen sivun ruudusta ja päättyy johonkin kauimmaisen sivun ruutuun. Seuraava ruutu koskettaa aina edellistä eli ruudukossa liikutaan eteen, taakse, sivuille ja viistosti sivuille. Jokainen ryhmäläinen menee vuorollaan jonosta ruudukkoon ja koittaa päästä sen läpi. Ohjaaja seuraa muistilapustaan reitin etenemistä ja sanoo "oikein", kun ryhmäläinen astuu oikealle ruudulle ja "väärin", jos ruutu ei ole oikea.
Niin kauan kuin ryhmäläinen astuu oikeille ruuduille, hän saa jatkaa, jos väärälle, hän menee jonon perälle. Muun ryhmän tehtävä on neuvoa ruudukossa kulkevaa. Näkymätöntä polkua etsitään askel askeleelta, ja aina uusi yrittäjä joutuu aloittamaan alusta ja muistelemaan koko reitin alusta alkaen muun ryhmän neuvoessa. Tehtävä on suoritettu, kun polku on löydetty (ja kaikki ryhmäläiset ovat kulkeneet sen läpi toiselle puolelle). 

(http://www.seikkailukasvatus.fi/sitenews/view/-/nid/95/ngid/5/)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Puuhapäivät (talvi2012)

Puuhapäivät ovat 7-13-vuotiaille tarkoitettua päivätoimintaa loma-aikoina. Päivän aikana mm. askarrellaan, leikitään ja ulkoillaan. Päivän hintaan kuuluu lounas ja välipala. Aiheena hiihtolomalla 2012 oli arkartelu, ulkoilu ja sisäliikunta/leikki. Päivien kesto 10.00-14.00.

Tiistai ASKARTELUPÄIVÄ
10.00 Ilmoittautuminen, osallistumismaksut
10.10 Alkuhartaus
10.20 Askarrellaan oma ristinolla –peli: laudan ja nappuloiden hionta laudan ja nappuloiden maalaus ja koristelu
12.00 Lounas
12.30 Pelipussien valmistus, painokuviot ja narun pujottelu
Pelaillaan omilla peleillä ja tuoduilla peleillä
13.50 Loppupiiri

Keskiviikko ULKOILUPÄIVÄ
10.00 Ilmoittautuminen, osallistumismaksut
10.10 Alkuhartaus
10.20  Sisäleikkejä rastiratana
- Lukkojen avaus: Tankoon tai vastaavaan ripustetaan erilaisia lukkoja. Maassa olevassa kopassa on lukkoihin sopivia avaimia ja ylimääräisiä avaimia. Tehtävä on saada lukot mahdollisimman nopeasti auki.
- Legorakennelma suullisten ohjeiden mukaan:  muun joukkueen tulee ohjata suullisesti rakentajaa rakentamaan samanlainen legorakennelma, kuin piilossa oleva on.
- Kolikon siirto kämmeneltä kämmenelle (Kämmenen yläpuolelta, ei sisäpuolelta)
- Kuinka monta mahtuu sanomalehdelle (pienennetään lehteä aina pienemmäksi)
-Pantomiimi: näytetään sanaa ryhmän jäsenelle, jonka tehtävänä on esittää sana muulle ryhmälle pantomiimina.
- Ristikko tai sanasokkelo –tehtävä
-Köyden kuljetus: ryhmä kuljettaa köyden pisteeltä a pisteelle b, niin että jokainen pitää kiinni merkitystä kohdasta köyttä. Yksi saa liikkua kerralla ja vain niin paljon kuin köysi antaa myöten.
Mäenlaskua
11.30Lounas
12.00 Ulkoilu
- Jos sää antaa myöten, tehdään lumiveistoksia
- Hankikoris
- Viirinryöstö
- matokävely: Ryhmä ottaa toisiaan konttausasennossa nilkoista kiinni ja siirtyy sovitun matkan mahdollisimman nopeasti.
- Mäenlaskua (samalla mahdollisuus pulkanvetoon, eli köysi puuhun, ja pitää vetää pulkassa itsensä koskemaan puuta mahdollisimman nopeasti.
13.50 Loppupiiri

Torstai SISÄLIIKUNTAPÄIVÄ
10.00 Ilmoittautuminen, osallistumismaksut
10.10 Alkuhartaus
10.20 Temppurata (liikuntasaliin tehty rata, jossa esim. trampoliini, köydet, hyppynarut, heittopiste ym.
11.00 Koppipallo / sähly
11.40 Evästauko
12.10 Leikkejä
12.30 - Etsintä ( Temppu/kaupunkisota-alueelle piilotetaan 8 eriväristä lappua/joukkue.  Jokaisessa lapussa
on kirjain. Ryhmän tehtävänä on ensin etsiä kaikki laput ja sen jälkeen muodostaa
mahdollisimman monta sanaa lapuissa olevista kirjaimista)
 - Kapteenipallo: Joukkue asettuu jonoon kapteenin eteen. Jonon ensimmäinen heittää pallon kapteenille ja
kyykistyy heiton jälkeen. Kapteeni heittää pallon jonossa toisena olevalle, joka taas heittää
pallon kapteenille ja kyykistyy. Näin jatketaan, kunnes joukkueen jäsenet ovat kyykyssä. Se
joukkue, joka on kokonaan ensimmäisenä kyykyssä, voittaa.
- Häntähippa: Jokaiselle jaetaan häntä. Toisten häntiä yritetään metsästää ja omaa häntää suojella. Kun
oman hännän onnistuu joku nappaamaan, oma metsästys pitää lopettaa.
 - Kepille syöksy: Joukkueen jäsenet ova 2-3 metrin päässä toisistaan. Jokainen pitää keppiä/sählymailaa
pystyssä. Merkin saatuaan he päästävät otteen jättäen oman keppinsä paikoilleen ja koettavat saada
vieruskaverin kepin kiinni ilmasta ennen kuin se kaatuu maahan. Voidaan tehdä esim. 5 vaihtoa, ja se
joukkue, jolta kaatuu vähiten keppejä, on voittaja.
- Kaupunkisota (joukkueet asettuvat "muurin" molemmille puolille ja alkavat heitellä palloja ym.
toisen joukkueen alueelle. Ajan loppuessa lasketaan kummalla joukkueella on ennemmän palloja
puolellaan.)
13.45 Loppupiiri

-T-

Tee niin kuin käsketään-rasti



Ryhmälle annetaan paperi ja kynä. Ryhmän tehtävänä on hoksata, että lukemalla kysymykset läpi saa tehtävän palauttaa tekemättä mitään käsketyistä asioista. Jos ryhmä ei lue tehtäviä läpi vaan alkaa heti tekemään, aikaa kuluu kauemmin. Kysymyksiä voi keksiä lisää tai vaikeuttaa kohderyhmästä riippuen!

NIMI__________________________________
Tee niin kuin käsketään!
  1. Kirjoita nimi paperin vasempaan laitaan.
  2. Tutustu ensin tehtäviin, lukemalla paperi huolellisesti läpi!
  3.  Pyöri viisi kertaa ympäri.
  4. Pompi kuin iloinen lehmä
  5.  Käy kyykyssä kolmesti.
  6.  Pompi kengurun tavoin.
  7.  Taputa käsiä selän takana.
  8.  Vihellä Ukko Nooaa.
  9.  Tervehdi kädestä pitäen kaikkia paikalla olijoita.
  10.  Näytä pitkää nenää.
  11.  Vedä sormikoukkua.
  12.  Tee neljä haarahyppyä.
  13.  Karjaise Tarzan-huuto.
  14.  Etsi kukkiva kukka.
  15. Nyökytä päätäsi kuusi kertaa.
  16. Mene mahdollisimman isoon haara-asentoon.
  17. Halaa puuta.
  18. Bongaa jokin lintu.
  19. Huuda: ”Olen paras!”
  20. Luettuasi tehtävämonisteen läpi, palauta se rastihenkilölle.
-T-

Puuhapäivät (kesä2012)

Puuhapäivät ovat 7-13-vuotiaille tarkoitettua päivätoimintaa loma-aikoina. Päivän aikana mm. askarrellaan, leikitään ja ulkoillaan. Päivän hintaan kuuluu lounas ja välipala. Aiheena kesällä 2012 oli matka maailman ympäri/maanosat.

Mainos: Tervetuloa matkalle maailman ympäri!  7-13-vuotiaiden lasten puuhapäivillä kierretään maapallo viidessä päivässä. Hinta ?€/pv/hlö TAI ?€/viikko/hlö (sis. ohjelman, lounaan ja välipalan.) Päivät alkavat klo 10.00 ja loppuvat klo 15.00. Voit ilmoittautua yhteen päivään tai vaikka kaikkiin!



 Eurooppa
Merihirviö ja alusta
10.00 Rahastukset, aamuhartaus, tutustuminen, alustus, ryhmiin jako
10.30 Alustojen maalaus, taikataikinan teko
Nessien (merihirviö) muovailut taikataikinasta +lautapelejä
12.00 Pitsojen täyttö ja paisto ja syönti (jokainen tekee itse oman pitsansa)
Vampyyrinkarkotusrata (valkosipulin etsintää, lohikäärmeen räkää ym.)
 Nessieiden kiinnitys alustoihin ja maalaus
14.30 välipala +leikkejä ulkona/sisällä
15.00 kotiin
Afrikka
10.00 Aloitus
10.20 Taulun tekoa (laattojen palasia puualustalle)
11-11.30 Lounas (riisi ja kanakastike)
12.00 Vierailija esittelee afrikassa käyntiään
13.00 Leikkiä ulkona
14.00 Välipala  ja saumauslaastin laitto tauluihin
15.00 Kotiin
Aasia
Itsetehdyt syömäpuikot
10.00 Aloitus, (tutustumis)leikki
10.20 Origamit ja syömäpuikkojen veistely
Taistelulajeja: kaivon kingi, ankkatappelu, merimiespaini, tasapainotyöntely, kinuski, halonkaato...
11.30 Lounas: lihapullat ja makaroni syödään puikoilla
12.00 rastirata viuhkasuunnistuksena
tangramien leikkaus + pelailu
14.00 välipala
laulelua / ulkoleikkejä
15.00 kotiin
Australia
10.00 Aloitus
10.20 Veistetään bumerangit ja koristellaan ne tusseilla
11.30 Lounas
12.00 Bumerangien kokeilu ja leikkiä ulkona
13.00 Rastirata
14.00 Erikoisiin hedelmiin tutustuminen ja välipala (hedelmäsalaatti)
15.00 Kotiin
Huivi
Amerikka
10.00 Aloitus ja super hieno aamunavaus
10.20 Mehujäätelöt ja huivit lippu-teemalla

11.00 Hampurilaiset ja leikkiä
12.30 Kirjoitetaan kirjeet ja lähetetään ne taivaalle heliumpalloilla.
14.00 Itsetehdyt mehujäätelöt 
15.00 Kotiin

Iso kiitos suunnittelijoille!
 -T-

maanantai 8. lokakuuta 2012

Rastirata yökoululaisille

Alakoululaisten (1-6lk) yökouluun suunniteltu rastirata. Kesto n. 2 tuntia. Rastia vaihdetaan vihellyksestä. Kahdeksan rastia, seitsemän ryhmää (n. 15 min per rasti)

Rasti 1: Mystisiä makuja
Tarvikkeet: Makujutut, kyniä, vastauslomakkeet, lusikat, astiat joissa makujutut ja sokkoliinat

·        Ryhmän jäsenet maistelevat sokkoina eri ruoka-aineita, mitkä heidän pitää tunnistaa ja merkata ylös vastauslomakkeeseen
·        Makuina on:
o   kaakaojauhe
o   suola
o   sokeri
o   kaneli
o   suklaa
o   oregano
o   kookos
o   kuivatut hedelmät (aprikoosi, banaani, persikka, tms.)
·        Muista kysyä allergioista ennen maistelua!!!!
·        Joukkue saa pisteitä oikeiden vastausten perusteella


Rasti 2: Muistibingo
Tarvikkeet: Kello, Ruudukot
·        A3 paperille tehdään ruudukko (12 ruutua), johon laitetaan  kymmenen luonnon juttua (voidaan myös piirtää maahan)
·        Jutut: käpy, havuja, lehti, oksa, kivi, heinää, sammalta, mustikan varpu, puolukan varpu, kanerva, kaksi tyhjää ruutua
·        Joukkue saa katsoa valmista ruudukkoa noin 20 sekunttia, jonka jälkeen heidän pitää etsiä samat materiaalit luonnosta ja laittaa ne tyhjään ruudukkoon oikeille paikoille
·        Joukkueet saavat pisteitä, niin että nopein saa 7, toisiksi nopein 6, 5, 4…


Rasti 3: Tulitikun heitto ja palapelin kokoaminen
Tarvikkeet: Tulitikkuja, palapeli, kello ja sokkoliina
·        Joukkueen pitää päästä tietty matka heittämällä vuorotellen tulitikkua mahdollisimman vähillä heitoilla. Otetaan aikaa.
·        Tämän jälkeen he valitsevat joukkueesta yhden, jonka silmät sidotaan ja hänen pitää koota palapeli muiden ohjeiden avulla
·        Aika, joukkueet saavat pisteitä ajan perusteella, niin että voittajat 7, …


Rasti 4: Tunnista syksyn merkit
Tarvikkeet: Kuvakortit, vastauslomakkeet, kyniä
·        Joukkueelle näytetään kuvakortteja, joissa on eläimiä ja kasveja, jotka heidän pitää tunnistaa ja kirjoittaa vastaukset ylös lomakkeelle

Rasti 5: Ratakeilaus
Tarvikkeet: kello,  limsapulloja, voimapalloja,
·        Maastossa on rata, jossa on 1,5l limsapulloja (täytetty vedellä puolilleen)
·        Joukkueen pitää kaataa radalla olevat keilat voimapalloa käyttäen
·        Jokainen ryhmäläinen vuorotellen, niin että rata on menty läpi (pallon pitää pysähtyä ennen kuin seuraava saa heittää)
·        Aika, pisteet voittaja 7, seuraava 6,…


Rasti 6: Sokea tuhatjalkainen, jaliskenttä
Tarvikkeet: Kello, sokkoliinat ja merkkitötteröt
·        Joukkue muodostaa jonon ja ottavat toisiaan olkapäistä kiinni
·        Jonon viimeinen saa pitää silmät auki, muiden silmät sidotaan
·        Viimeinen ohjaa koko jonoa radan läpi vain olkapäistä puristaen niin, että kun hän puristaa oikeasta olkapäästä edellään kulkevaa, viesti laitetaan eteenpäin ja jonon ensimmäinen lähtee kulkemaan oikealle päin vieden koko jonoa mukanaan. Sama toimii vasemmalle mentäessä ja kun mennään suoraan eteenpäin, hän puristaa molemmista olkapäistä tai kun hän haluaa pysähtyä, hän vetää olkapäistä. Pitkään taaksepäin vetämällä peruutetaan.
·        Tehtävässä otetaan aikaa ja nopein joukkue saa 7 pistettä, toinen kuusi jne.

Rasti 7: T-tön tarina, ruokasali
Tarvitset: Paperia ja kyniä
·        Ryhmä kirjoittaa T kirjaimettoman tarinan, joka on ymmärrettävä.
·        Raati arvioi ja pisteyttää tarinat.

Rasti 8: Ongelman ratkaisuja
Tarvikkeet: Matto, sanomalehtiä, joen, kaalin, ketun, kanin, paperi, kynä
·        Taikamatto: Ryhmä seisoo maton päällä ja heidän tulee saada käännettyä matto ympäri, niin että kaikki seisovat kokoajan sen päällä.
·        Taikalehti: Ryhmä seisoo aluksi aukinaisen lehden päällä. Sitten lehteä ruvetaan taittamaan pienemmäksi ja pienemmäksi. Kuinka pienelle lehdenpalaselle koko ryhmä mahtuu.
·        Kani, kettu ja kaali: Joukkueen pitää ratkaista miten he saavat vietyä kanin, ketun ja kaalin veneellä mielikuvitus joen yli, niin ettei kani ja kettu jää yhdessä rannalle, eikä kaali ja kani jää yhdessä rannalle.
o   Ratkaisu: Ensin viedään kani toiselle puolelle, palataan takaisin. Viedään kettu toiselle puolelle ja otetaan kani veneeseen. Palataan takaisin ja jätetään kani kyydistä, otetaan kaali kyytiin. Viedään kaali ketun kanssa samalle rannalle ja palataan vielä hakemaan kani.
·        Pisteen vetäjä arvioi ryhmän yhteistyötä ja antaa pisteitä sen mukaan

Kiitos Annelle ja Johannalle!

-T-